Tolonen-terveystuotteiden historia alkaa 1980-luvulta
Lääketieteen ja kirurgian tohtori Matti Tolonen alkoi tutkia luonnonmukaisia hoitoja ja ravitsemuslääketiedettä 1980-luvun alussa, ja perusti pian myös Tohtori Tolonen -tuotemerkin ja yrityksensä Biovita Oy:n. Tuotesarja oli pioneeri luontaistuotemarkkinassa, joka silloin alkoi Suomessa vasta kehittyä. Matti Tolonen tunnetaankin yhtenä Suomen luontaislääketieteen uranuurtajista.
Matti Tolosen kansainvälinen työryhmä on julkaissut useita ravitsemustieteeseen liittyviä tutkimuksia kongresseissa ja tiedelehdissä ympäri maailman. Hän on myös julkaissut monia tärkeitä teoksia terveyteen ja ravitsemukseen liittyen, kuten vuonna 1984 ilmestyneen bestsellerin, peräti seitsemälle kielelle käännetyn, Terveyttä ja pitkää ikää vitamiineista ja hivenaineista.
Matti Tolosen tavoitteena on aina ollut tutkitun tiedon tuominen ihmisten ulottuville, jotta jokainen voisi hoitaa itseään ravintolisillä ja ravitsemustiedolla. Hänen mielestään ennaltaehkäisy ja terveyden tukeminen ravitsemuksen avulla ovat ratkaisevassa asemassa hyvinvoinnillemme.